fbpx
Pe 29.9. klo 20.00 (Ovet 19.15)
Vanha 123, Kaivokatu 37B
Liput ennakkoon 30/25€, ovelta 35€
Jukkis Uotila Plays Finnish Jazz Classics
Verneri Pohjola / trumpetti <br> Joonatan Rautio / tenorisaksofoni <br> Henri Mäntylä/ piano <br> Johnny Åman/basso<br> Jukkis Uotila /rummut
http://www.jukkis.com/

JUKKIS UOTILA PLAYS FINNISH JAZZ CLASSICS

Jukkis Uotila on sovittanut henkilökohtaisiin muistoihin pohjaavan kokonaisuuden suomijazzin helmiä 1970-luvulta nykypäivään. Ohjelmistossa kuullaan mm. Esko Linnavallin, Eero Koivistoisen, Olli Ahvenlahden, Severi Pyysalon, Jarmo Savolaisen
ja useiden muiden säveltäjien teoksia. Jukkis soittaa yhtyeessä rumpuja ja on koonnut ympärilleen ryhmän nuorempia mestareita. 

Rumpali ja pianisti Jukkis Uotilan (s. 1960) elämää on 1980-luvun puolivälistä lähtien määritellyt rumpujen soittamisen ja säveltämisen lisäksi jazzmusiikin opettaminen. Jazzmusiikin aineryhmän johtajana vuosina 1986-1993 ja professorina vuodesta 1994 asti toiminut Uotila on kuitenkin samaan aikaan tehnyt monipuolisen uran muusikkona; julkaissut yhdeksän omaa musiikkia sisältävää levyä sekä toiminut rivimuusikkona jo yli 120 tallenteella. Säveltävänä muusikkona hän on  soittanut pianoa aina kuusivuotiaasta lähtien, mutta bändiyhteyksissä rumpali alkoi näyttää kosketintaitojaan kunnolla vasta 2000- luvulla. Oman yhtyeen lisäksi hän on soittanut pianoa useiden kotimaisten ja ulkomaisten tähtien  kuten Randy Breckerin , Bob Mintzerin, Tim Hagansin,  Billy Cobhamin, Ignacio Berroan, Billy Hartin, Adam Nussbaum ja Peter Erskinen seurassa. 

Vuodet 1980-luvun alun New Yorkissa nosti Uotilan uran uudelle tasolle. Alkuun levytys- ja kiertuekokoonpanot muodostuivat newyorkilaisista jazztähdistä, muun muassa Dave Liebman, Bob Mintzer, Randy Brecker, Mike Stern, Bob Berg, John Scofield, Jerry Bergonzi ja Bill Frisell sekä myöhemmin skandinaavisista suuruuksista kuten Anders Jormin, Lars Jansson ja Lars Danielsson. Näitä kontakteja hän hyödynsi myös omassa yhtyeessään Jukkis Uotila Bandissa. 

Suurimmat jazzlegendat, joiden yhtyeiden vakituisena jäsenenä Uotila on soittanut, lienevät trumpetisti Randy Brecker, rumpali Billy Cobham ja huuliharpisti Toots Thielemans, mutta pitkäaikainen yhteistyö niin trumpetisti Tim Hagansin, saksofonisti Bob Rockwellin kuin pianisti Joey Calderazzon kanssa on myös noteerattu kansainvälisesti. Lyhyemmissä projekteissa ja levyillä Jukkis on esiintynyt mm. Chet Bakerin, Joe Lovanon, Joe Hendersonin ja Kenny Wheelerin kanssa. 

Pohjoismainen yhteistyö on ollut pitkään tärkeä osa Uotilan uraa, ja yksittäisten bändinjohtajien levytysten lisäksi hän soitti 28 vuotta Stockholm Jazz Orchestran rumpalina. UMO Jazz Orchestrassa Uotila oli aktiivinen vuosina 1986–1993 ja myös johti orkesteria parissa kymmenessä projektissa. Uotilan ura noteerattiin myös palkinnoin. Vuonna 1991 hän sai Jazzliiton Yrjö-palkinnon vuonna 1991 ja säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2011.  Sen perusteluissa todettiin hänen olleen ”Suomen kansainvälisesti arvostetuin jazzmuusikko kautta aikojen”.

Porvoo Jazz Festivalilla Vanha 123:ssa yleisölle tarjoillaan aina kaksi elämystä yhdellä lipulla. Keikat alkavat saleissa 1 ja 2 samanaikaisesti ja pienen tauon jälkeen yleisö vaihtaa päikseen paikkaa ja kuulee illan toista esiintyjää. Perjantain konsertissa kuullaan Jukkis Uotila Plays Finnish Jazz Classicsin lisäksi Selma Savolainen Horror Vacuita.

Selma Savolainen Horror Vacui // Jukkis Uotila Plays Finnish Jazz Classics
Pe 29.9. klo 20  (ovet 19.15), Vanha 123 (HUOM! Alakerran ravintola SKUTTA auki jo klo 17-)
Liput ennakkoon 30/25€, ovelta 35€ K-18
EARLY BIRD LIPUT -5€ 15.6. asti!

POP UP -RAVINTOLA SKUTTA!

Porvoo Jazz Festivalilla Tsutsunen perustaa pop-up Skutta -ravintolan WSOY-taloon Vanha 123:n sekä 123 Kellarin keikkojen yhteyteen.

Tsutsusella on kaksi eettisiin raaka-aineisiin erikoistunutta Skutta -ravintolaa helsingissä, toinen Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoassa ja toinen Hakaniemessä. Ravintolat tunnetaan laadukkaista raaka-aineistaan ja ennakkoluulottomasta sekä kunnianhimoisesta asenteesta ruokaan.

Pop up-ravintolaan voi tulla nautiskelemaan annoksista myös ilman pääsylippua!

MENU
Tomaatti, koronajuuri & nokkosen siemen 10€
Porvoon metsien ”risotto” 12€
Kielletty ruusu 8€

SKUTTA AUKIOLOAJAT

Ravintola aukeaa tuntia ennen konsertteja ja sulkeutuu viimeisen konsertin käynnistyttyä.

perjantaina 29.9. klo 17.00-n. 22.40
lauantaina 30.9. klo 18.00- 22.30
sunnuntaina 1.10. klo 12.30-15.00