fbpx
Pe 15.3. klo 20
Vanha 123
Liput ennakkkoon 15/13€, ovelta 20€
Kaisa's Machine
Kaisa Mäensivu / basso Max Zenger / saksofonit Rasmus Sörensen / piano Max Light / kitara Joe Peri / rummut
https://www.kaisamaensivu.com/machine

Kaisa’s Machine

Kaisa Mäensivu on yksi tämänhetken kiinnostavimmista kotimaisista jazzmuusikoista jonka kyvyt on noteerattu legendaarista musiikkialan kansainvälistä julkaisua “Down beatia” myöden.

Kaisa Mäensivu on yksi suomalaisen jazzin suurista tulevaisuuden nimistä. Opintonsa Sibelius-Akatemiassa aloittanut ja sittemmin New Yorkiin opiskelemaan suunnannut ja miljoonametropoliin kotiutunut kontrabasisti esiintyy oman yhtyeensä lisäksi lukuisissa kokoonpanoissa niin Suomessa kuin maailmalla. Kaisa’s Machinen myötä Mäensivu on löytänyt parhaan mahdollisen tavan toteuttaa musiikillista visiotaan. Vuonna 2015 perustetun yhtyeen ensimmäinen albumi oli vuonna 2017 ilmestynyt ‘In the Key of K’, joka esitteli Mäensivun sävellysten muodossa kypsän näkemyksen modernista jazzista. New Yorkissa Mäensivu on löytänyt musiikilleen uuden,progressiivisemman ja tinkimättömän suunnan josta välittyy tarinankerronnallisuus, sävellyksellisyys, yllätyksellisyys sekä kontrabasson etualalle tuleva rooli. Yhtyeen toinen levy ‘Taking Shape’ julkaistiin 7.7.2023 Newyorkilaisen Greenleaf Music levymerkin alla ja se on kerännyt runsaasti ylistystä kotimaisessa ja kansainvälisessä mediassa.

The bass, instead of being a routine component of the rhythm section, has become the main compositional voice of the group.”
★★★★
Brian Morton, DownBeat

”Ja tadaa: uusi kirkas tähti syttyi Suomen jazztaivaalle – Kaisa’s Machine.” – Jazzkeittiö, Helsingin Sanomat.

”Mäensivun soitto on äärimmäisen tarkkaa mutta letkeää. Harvan käsissä kontrabasso soi yhtä vangitsevasti ja karismaattisesti. Hyvin svengaavaa.” – Arttu Seppänen, HS

“Strong, highly musical bass presence” — London Jazz News “A Band of young aces” — The New York Times

Aatos After Work, eli Aatos Café on avoinna koko illan! Tervetuloa siis jo vaikka heti töiden jälkeen rentoutumaan ennen keikkaa. Tarjolla skumpa tai alkoholiton raparperikuohu ja tapaslautanen 19 €.

Porvoo Jazz Clubilla Kaisa’s Machine nähdään laajennetulla suomalais-tanskalais-amerikkalaisella kokoonpanolla:
Kaisa Mäensivu- basso
Max Zenger-saksofonit
Rasmus Sörensen -piano
Max Light -kitara
Joe Peri -rummut

Liput ennakkkoon porvoojazzfestival.com 15/13€, ovelta 20€. 

Kuva: Oskari Joutsen